Morning! Tunnen itseni taas hyvin jälkeenjääneeksi, kun muut on postannu joulunvietostaan jo joulupäivänä, mä sain nyt vast aikaseksi. No, parempi myöhään ku ei milloinkaan. Tää joulu ei ollut ehkä ihan sellanen ku suunnittelin ja halusin, mut kaikinpuolin oli ihan jees.
Joo eli ensinnäkin meillä oli koko porukka aattona oksennustaudissa, paitsi meitsi. No, mikäs siinä minuutti tuntu tunnilta ja oikeestaan koko aatto meni istuessa sohvalla lastenohjelmien parissa. Lahjoihin oon ihan tyytyväinen, en ois periaatteessa ees halunnut mitään suurempaa. Paitsi se kone joka mun piti saada, peruuntu, koska päälle puolentoistasadan euron puhelinlasku, hups!

No joulupäivänä mäkin lähdin liikenteeseen, ku ei jaksanu enää kotona istua. No enkös sitte parin kahvikupillisen jälkeen saanu mäkin todeta et oon oksennustaudissa. Jes!
Tosiaan nää muut lomapäivät olen viettäny joko kotona vaan tai sit jossain ihan muualla, jos oon saanut jonkun extemporeidean et haluun lähtee jonnekin. Juoppohullun päiväkirjan olin kattomassa ensi-illassa ja oli kyl yllättävän hyvä suomalaiseks leffaks, vaiks vieres olevat jätkät päättivätkin sit kesken leffan alkaa heittelemään toistensa tavaroita ja laulamaan ja huutamaan. :)
Huomen olis sit uusvuos ja pitäis jotakin menoo ja meininkii keksiä, mut saas nähdä teenkö loppupeleissä yhtään mitään ihmeellistä. Jossain meen kyl käymään ku en haluu koko päivää kotona olla, mut et missä, en tiedä yhtään.
Happy new year kaikille teille ja muistakaa; kohtuudella sitte :) !
ooot paras !
VastaaPoistamä tulen ikkunan taaksesi kyttäämään sinua.
ihanaa jessica XD ♥
Poistamikä jessica ? :OOOOOOOOO sä oot niiiiin kujal naine.
Poistahei pliis :D
Poista